Heaven Pro

Heaven Pro

Galleria Himmelblau 12.10. - 24.11.2019

Uuden näyttelykokonaisuuden ensiesityksessä Galleria Himmelblaussa värikkäät veistokset ja installaatiot valtaavat gallerian molemmat suuret salit.

Heaven Pro -nimi viittaa yhteen näyttelyn teoksista: kaksiosaiseen veistokseen, jossa identtisten talojen katoilla on kyltit, joissa toisessa komeilee teksti Heaven ja toisessa Heaven Pro. Kyseessä on satiirinen kuvaus tämän päivän markkinoinnista ja viestinnästä. Lähes kaikista kuviteltavista tuotteista ja palveluista löytyy ”pro”-versio, vähän parempi, vähän houkuttelevampi, jotain, jolla erotut tavallisista kanssaeläjistä. Mutta mikä lopulta on kasvavien tarpeidemme tyydyttämisen ja joukosta erottautumisen perimmäinen syy? Tämän kaltaiset ajatusleikit ja visuaaliset pelit ovat ROP:n teosten ydintä. Teoksista huokuu elämä ja elämisen maku, jossa komedia, draama ja satiiri lyövät hersyvästi hynttyyt yhteen.

Kuraattori Mika Hannulan saatesanat näyttelyyn

Mitä tehdä kun mikään ei riitä? Kun on pakko saada kaikki, ihan heti, saman tien ja ainakin saada enemmän kuin naapuri – ja saada ihan mitä vaan ja ihan miten vaan, kunhan sitä saa aina vaan lisää. Vaan mitä jos se ei toimi, ei onnistu? Jos se mitä haetaan ja halutaan, ei taivu tuotteeksi, ei osamaksuksi, ei kuponkitaloudeksi?

Heaven Pro on kokoelma teoksia, joita yhdistää ajatuksellinen suunta, vaihtoehtojen hahmottaminen pois umpikujasta ja kohti nautintoa, kohti naurua – yhdessä nauramista niin itsellemme kuin ympäristöllemmekin. Teoksia, jotka käänteisellä logiikalla ja erinomaisen tarkalla toteutuksella tekevät tympeästä ovelan, ja ymmärtämisen väkipakosta väärinymmärtämisen iloisen karnevaalin.

Näyttelyssä se mikä oletetaan lähelle on viety kauas, ja se mikä on arkista kääntyykin rosoisen uhkaavaksi, siitä tulee lempeän häijy tai miksei häijyn lempeä. Ennen kaikkea näissä teoksissa pieni, miltei huomaamaton ele saa aikaan tehokkaan ja komean tilallisen narratiivin. Lopputuloksena on näyttely, jossa totaalisen pönöttämisen sijaan tulee tapahtumaksi liikettä ja avautumisia aiheista, jotka ovat vakavia, niin vakavia että niihin on välttämättä saatava etäisyyttä.

Tällöin taivas ei tietenkään riitä, vaan se vaatii ja vaanii vierelleen taivaslisän, näyttelyn nimessäkin mukana kulkevan Heaven Pron parin; teoksen, joka toimii yleisavaimena näyttelyn ytimeen ja sen tematiikkaan. Tällöin kehollinen katsomiskokemus, elämän ilo ei koostu karsimisesta, ei inttämisestä, ei jarrun päälle nukahtamisesta, vaan yksityiskohtien huimasta runsaudesta, teosten rakenteen elegantista selkeydestä, liikkeestä vastakkaisesta viereiseen ja aina takaisin. Katseen kehollisesta liikkeestä, jossa kokonaisuus on aina paljon enemmän, paljon nautinnollisempi kuin vain osiensa summa.

Teosluettelo / List of Works

  1. Kaikki alkoi asunnosta 613 / It All Started in the Apt 613
  2. Oikea hetki / The Right Moment
  3. Asunto vapaana / Vacancy
  4. Aitakone / Fence in the Works
  5. Laahustajat / Slackers
  6. Selviytyjät / Survival Mode
  7. Talot vauhdissa / Houses in Motion
  8. Illan viimeinen hidas / The Last Dance of the Night
  9. Heijastus / Reflection
  10. Sukupolvet / Generations
  11. Vaeltajat / Wanderers
  12. Heaven Pro

Näyttelykuvia / Exhibition Photos

Keskustelu Heaven Pro – ROP & Mika Hannula

4.10.2019

HEAVEN PRO

Mika Hannula, näyttelyn kuraattori: Aloitetaan alusta, aloitetaan näyttelyn nimestä ja teoksesta Heaven Pro. Mistä tämä teos lähti liikkeelle? Tai toista kautta: mihin se viittaa?

ROP: Teos tuli jonkinlaisena aiempien piirustusluonnosten, tornitalojen arkkitehtuurin tutkimisen ja taivas-käsitteen miettimisen hybridinä. Ajateltiin, että asuintornitalo on vähän kuin taivas, sinne mahtuu kaikki. Siten ajateltiin, että kyllä niitä pari tarvitsee olla kuitenkin, kun on porukkaakin niin paljon. Talot on ihan samanlaisia, mutta toinen on varmaan parempi, se on Pro. Ajatus alkoi huvittamaan ihan älyttömästi, kun taivaskin pitää alkaa myymään Pro:na.

Ja siinä se ajatus duunista, sisällöstä, ihmisen ikuinen himo paremman hivuttamiseen, ja kysymys eikö mikään koskaan riitä ja mihinkään voi olla tyytyväinen ja mitä sitten? Ja ennen kaikkeahan se kysymys pitää kysyä peilin edessä, kun ihan samaan ajatusmalliin sortuu koko ajan itsekin. Teos itsessään on sillä tavalla avain koko näyttelyyn, että meidän duuneissa on aina näitä visuaalisia tai nimeämisen kautta tulevia koukkuja, jotka antaa mahdollisuutta tulkita teosten sisältöjä ja ulottuvuuksia.

MH: Seuraa suora kysymys: miten ROP työskentelee? Lähteekö se ideoinnista, vai piirtämisestä tai jopa vanerin leikkaamisesta – vai onko se aina tapauskohtaista?

ROP: Tapauskohtaista ihan täysin. Teokset syntyy niin eri tavoin, se lähtökohta voi olla oikeastaan mikä vain. Joskus ne on omat vanhat duunit, toisten duunit, tekstit, musa, teatteri, arkkitehtuuri, sarjakuvat jne. Pekko esimerkiksi keksi Aitakoneen vanhasta lastenkirjastaan. Lastenkirjathan nyt on ihan aarreaitta ylipäätään.

Mutta alussa on aina joko joku kuva tai teksti. Sitten lähdetään ideoimaan sitä kamaa siihen ympärille. Kyllä ne jutut sitten rakentuu melkein aina useamman ajatuksen ympärille. Teosideoita jauhetaan yhdessä kunnes jotain on jäänyt jäljelle. Aina ei jää. Ideat kehittyy kun useampaa takaraivosta tai eturaivosta mielen juolahtavaa juttua liittyy toisiinsa. Ideoita laitetaan talteen luonnoskansioon ja niitä aina selaillaan kun on taas tarve keksiä jotain.

MH: Pysytään hetki teoksessa nimeltään Aitakone. Mikä siinä on erityistä ja erikoista?

ROP: Teoksessa veistosjalustalla ja seinällä mutkitteleva aita tekee villejä silmukoita ja lopulta aita päättyy jonkinlaiseen koneeseen, josta aita ilmeisesti on tullut. Miksi kone ”vetelee” mutkittelevaa aitaa mihin sattuu? Onko kone karannut käsistä vai onko ohjaaja seonnut? Koneen tekemä aita ei myöskään ole kovin hyvää, koska satunnaisin väliajoin, lopussa entistä useammin ja useammin, aitaan on ilmestynyt sydämenmuotoinen porsaanreikä, josta mahtuisi kulkemaan, eikä aidalla ole estevaikutusta siinä kohtaa.

Teos kertoo sekavasta nykyajasta. Jostain se kone ja aita tuli tänne meidän maailmaamme ja nyt näyttää siltä että kone on poistumassa taas näköpiiristä tai hyytynyt, mutta mennessään sotki ja sekoitti vanhat kuviot. Toteutusteknisesti teos poikkeaa näyttelyn muista teoksista siten, että se ei ole kokonaan käsityötä ja puuta tai vaneria. Aitaprofiili on tekemiemme piirustusten mukaan koneella leikattua terästä, mutta mielestämme se oli tähän kohtaan oikea valinta.

MH: Entä päätös tehdä, valita kaikista mahdollisista ja no vaikka mahdottomista ideoista se oikea, validi. Miten vaikeaa tai suoraviivaista se on esimerkiksi tämän näyttelyn yhteydessä?

ROP: Tässä osa alkuperäisistä ideoista tipahti pois, ja osa syntyi matkan varrella. Aika normaali prosessi sinällään siis. Yksi teos johtaa toiseen. Teosmäärä on suunnilleen sama, jos katsotaan ensimmäisiä muistiinpanoja ja toteutunutta, mutta kolmasosa teoksista on matkalla korvautunut jollain mikä syntyi matkan varrella. Teosmäärää mietittiin heti alussa pohjakuvan kautta, paljonko neliöitä, montako metriä seinää. Usein on hyvä että ideat saa muhia kauan, siis vuosia. Ja jotain ajatusta tai visuaalista muotoa käytetään aina ja aina uudestaan, se vaan päivittyy visuaaliselta muodoltaan sen hetken tekemiseen, niin kuin esimerkiksi nämä meidän talot. Samoja malleja mitä ennenkin on käytetty ollaan päivitetty ja tehty uudestaan, uusissa konteksteissa.

MH: Entä miten vaikeaa se on joko ohittaa tai ovelasti välttää suorittamista ja vääränlaista, sumputtavaa toistoa?

ROP: Joskus ideaa puidessa todetaan, että tämä on sama kuin joku aiempi, mutta sitten pienellä veivauksella saadaan ideaan uusi tulokulma tai toteutus – tai sitten homma laitetaan vaan lepäämään. Samoin ideoita voidaan siirtää julkisista näihin galleriatöihin ja päinvastoin. Me tehdään pääasiassa maalattuja kolmiulotteisia kappaleita ja se on se meidän medium. Ideat uusia, toteutus tuttu, vrt. maalari maalaa kankaalle, eikä sitä kukaan kyseenalaista, miksei välillä lyijykynällä paperille.

MH: Hyvä, mutta kysytään vielä samaa vaan toista kautta. Ei toisto itsessään, mutta miten saatte pidettyä yllä mielenkiintoa ja mielen liikettä, että osaa ja kykenee näkemään, kuvittelemaan sen erin ja erityisen siinä sinänsä samassa?

ROP: No joo, kyllähän oleellista on vetää välillä happea ja ottaa etäisyyttä. Me molemmat tehdään muitakin projekteja kuin ROP:ta, se on varmaan yksi aika selkeä tapa saada pääkoppaan tuuletusta.  Ja onhan näitä kaikki harrastuksia. Mutta siis tärkeintä on se, että välillä saa vaan touhuta jotain ihan vapaasti, ilman aikatauluja. Hörhöillä menemään työhuoneella. Ja se että aina välillä työntää pään ulos luolasta ja nuuskii ilmaa. Aika paljon kaikkea kivaa tuolla muut ihmiset touhuaa, aina kun vähän välillä käy väijymässä sitäkin puolta, niin muistaa että ei se oma duuni nyt niin vakavaa ole.

MH: Miten tämä näyttely kokonaisuudessaan vertautuu aiempiin ROP-näyttelyihin?

ROP: No tämä on tietysti ihan hemmetisti parempi kuin edelliset. Olihan tässä vähän haastetta, kun piti tehdä kaikki duunit uusina ja isoon tilaan. Mutta silleen se menee, että ihminen ja apina oppii tekemällä. ROP:lla on selkeät määritykset siitä mitä me halutaan kertoa meidän duuneilla, se auttaa teosten suunnittelussa aika paljon. Ja se kertomisen kyky kyllä kehittyy tekemisen myötä. Nyt ollaan jo hyvässä alussa, voidaan vielä ehtiä oppimaan ihan hyviksi.

MH: Tarkentaen – miten ja missä mielessä parempi? Koherentimpi, kauniimpi vai komeampi?

ROP: Parempi taiteilijoiden omassa päässä. Henkisesti sen asetelman pitää kulkea sillä tavalla, että uudet duunit on parasta ikinä. Tai se ainakin helpottaa, että uskoo niin. Mutta kokemus duuneista ylipäätään rakentuu tekijän päässä aika eri tavalla kuin katsojan päässä. Tekijä miettii teosta koko sen prosessin kaaren kautta, miten duuni on tullut ja minkälaisissa vaiheissa kehittynyt, että onko ollut luomisen tuskaa ja kuinka paljon. Ja tietysti, että miten se sijoittuu meidän teosten kaareen kokonaisuudessaan, onko jotain superia ja uutta vai sitä tavanomaista peruspalikkaa. Katsojahan sitten näkee sen teoksen vaan valmiina ja tekee siitä omat päätelmänsä. Ihan subjektiivista hommaahan se on, teoksen kohtaaminen. Ja hyvä niin. Heaven Pron kohdalla meille siisteintä on se, että iso kokonaisuus on tehty lyhyen aikavälin sisään ja siinä on tietty tiiviys sitä kautta. Silti kokonaisuudessa on hiukan eri tyylejä ja muotoja, ekat ja vikat duunit on aika erilaisia.

MH: Hyvä – konkretiaa. Mikä oli ensimmäinen, mikä näyttelyyn tullut viimeinen teos – ja miten ne eroavat toisistaan?

ROP: Ensimmäisenä valmistunut teos oli Heijastus ja viimeisenä ideoitu Talot VauhdissaHeijastus on pikkutarkasti öljyllä ja akryyleillä maalattu jalustalla oleva teos, kaksi taloa peilikuvina suuren kehän sisä- ja ulkopuolella. Se edustaa sitä lämmittelyä, ajatus saada jotain valmiiksi suhteellisen pienellä vaivalla, pitkälti 2016 – 2017 vuoden tyylillä.

Talot vauhdissa taas syntyi viimeisenä ideatasolla, vaikkei ihan viimeisenä konkretisoitunutkaan. Seinällä ripustetussa 20-osaisessa kokonaisuudessa samaa talomuotoa (joka muuten on melko lähellä Heijastuksen taloa) on toistettu 40 kertaa. Maalauksessa yksityiskohdat rajoittuvat siellä täällä maalattuihin ikkunoihin tai oviin, muuten muodot on maalattu laveasti yli yhdellä tai kahdella värillä käyttäen spraymaalia. Näyttelyä tehtäessä maalaus on siirtynyt enemmän ja enemmän sprayhin ja öljyväreistä on luovuttu lähes kokonaan.

MH: Kysymys taloista, näistä hassuista ja oudoista tönöistä, jotka ovat tietyllä tavalla se punainen lanka ja yhteen vetävä voima koko näyttelyssä. Mistä tämä vakuuttava tönö-obsessio?

ROP: Talot on mukavia, niillä on hyvä symboliarvo. Visuaalisesti monimuotoisia ja rikkaita. Talolla voi kuvastaa yksilöä tai yhteisöä, se voi olla hyvin inhimillinen tai vain esine tai kohde. Sitä kautta se on sisällölliseen kerrontaan oivallinen hahmo, venyvä. Sillä voi viitata tiettyyn aikaan tai paikkaan pienillä tarkoin valituilla yksityiskohdilla, ihan kuin taitava piirtäjä tarvitsee vain muutaman viivan kuvatakseen tietyn yksilön. Useat talot tässä näyttelyssä ovat kotoisia puolitoistakerroksisia rintamamiestaloja, toiset taas pilvenpiirtäjiä jostain muualta, tai rakennettu käyttäen amerikkalaista tiililimitystä. Me käytettiin pieniä hahmoja osana duuneja muutama vuosi sitten, mutta nyt ne on taas jäänyt pois. Nyt mennään toistaiseksi näin.

MH: Ok, entä tämänhetkiset suosikit – taloista?

ROP: Yksinkertaisempaan suuntaan ollaan menossa; Oikea hetki -teoksen talot ovat hyvin miellyttäviä muotoja ”graafisuudessaan” - ja silti hyvin ilmeikkäitä valon ja varjon leikissään. Toisaalta kun heitetään siihen viereen vaikka teos Kaikki alkoi asunnosta 613, niin siihen tulee kivaa vaihtelua juuri tästä yksityiskohtaisesta tyylistä pelkistettyyn. Säröä pitää löytyä.

MH: Siirrytään sisältä ulkotiloihin – ja teokseen Suoja. Miten ROPn työskentely eroaa vai eroaako se kun siirrytään julkisiin teoksiin?

ROP: Julkisilla duuneilla on omat reuna-ehdot. Galleriassa tai museossa voi esittää vapaasti mitä vain sisältöjä, ulkona duunit ovat kaikille. Julkiseen tilaan tehtäessä on iso haaste saada jotain muutakin aikaan kuin vain koristelua tai visuaalista pintaa. Kuinka siis ympätä teokseen sisältöjä niin, että se viehättää myös pelkkänä visuaalisena nautintona erilaisia katsojia päivästä toiseen. On muistettava, että monet kulkevat saman teoksen ohi kaksi kertaa päivässä vuodesta toiseen.

Suoja teos on Tampereen yliopistollisen keskussairaalan (TAYS) juuri avatun  uuden lastensairaalan pihalla. Teos on lasipintainen noin 6 metriä korkea ja 3 metriä halkaisijaltaan oleva lieriö, jonka pinnassa on piirustus isosta puusta mutkittelevine oksistoineen ja kukintoineen. Teoksen sisään voi kulkea ja piirustusta voi siten tarkastella sekä sisältä että ulkoa. Ulkoa teoksesta näkyy kerrallaan noin kolmasosa, sisältä taas koko teos ja katse kiinnittyy taivaaseen, joka näkyy teoksen avoimesta yläosasta.

Sinänsä Suoja teoksen syntyprosessi noudatteli tuttua kaavaa. Ideoita tuli ja meni, kunnes päästiin maaliin. Asiat mitä teoksella halutaan kertoa ja mitä ei haluta, selvisivät aika nopeasti, mutta niiden toteuttavan ratkaisun löytäminen vei monta kierrosta. Eli sisältö edellä.

MH: Miten paljon enemmän neuvotteluja kompromisseja tämäntyyppisessä teoksessa on? Tai ehkä kysynkin näin: miten nämä rajoitukset voi kääntää eduksi, teoksen integriteetiksi?

ROP: Suojan tapauksessa meidät valittiin toteuttamaan teos kutsukilpailun kautta, jossa ko. rakennuksen taideteosten teemaksi oli määritelty sarjakuva laajassa tulkinnassa. ROP sopii tähän hyvin, onhan Tuomo piirtäjä, ja ehkä meidät oli siksi kilpailuun valittukin.

Taiteellinen sisältö tuli määriteltyä kilpailutyössä ja tilaaja sen hyväksyi. Tilaaja antoi vapauden itse piirustuksen suhteen, ja he näkivät valmiin kuvan vasta valmiissa teoksessa. Kokemuksemme mukaan yleensä näin, mutta on myös ollut tilanteita, joissa tilaaja on halunnut vaikuttaa teokseen ”jälkikäteen”, jolloin on tullut neuvottelutarvetta.

Jos toimeksianto tai kilpailukutsu on tehty hyvin, tekniset rajoitteet ym. ovat selvät ja ne auttavat saavuttamaan hyvä lopputuloksen. Suojan tapauksessa teoksen jalustan koko ja paikka olivat selkeästi määriteltyjä kilpailukutsussa ja ne olivat myös järkevät, ainakin meidän mielestä. Lisäksi rakennus ja pihan muoto olivat annetut, ja se antoi vinkin ja myös mahdollisti idealuonnosten tarkastelut 3D-mallissa miten teos toimii joka suunnasta ja myös kerroksista 2-4. Se antoi hyvät rajat ideointivaiheeseen, eräällä tavalla ohjasivat oikeille poluille. Toteutusvaiheessa rajoja hieman venytettiin yhteistyössä hankkeen arkkitehdin kanssa, jotta saimme teoksesta esteettömän. Esteettömyys oli meillä mainittu kilpailutyössä kehittämiskohteena.

ROP:n vahvuus on kykymme käyttää ja tuottaa tietokonepohjaisia piirustuksia ja malleja. Suojan tapauksessa jalusta on tilaajan suunnittelema ja toteuttama, kun taas teoksen teräsrunko kokonaisuudessaan ROP:n. Kuinka varmistaa, että jalustaan valetut pultit osuvat millintarkasti (no, plus miinus 3 mm) teoksen rungossa oleviin reikiin? Tietenkin toimittamalla pulttien paikat tilaajan piirustuksiin.